Ensi- ja turvakoti
Keski-Suomen ensi- ja turvakotiin tullaan asiakkaan oman kunnan sosiaalitoimen kautta. Ensi- ja turvakodissa on tilaa yhteensä seitsemälle perheelle.

Ensikodissa tuetaan runsaasti tukea tarvitsevia perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Ensikotihoidon tavoitteena on vauvaperheiden vanhemmuuden ja elämänhallinnan tukeminen ja riittävä huolenpito lapsista. Tärkeimpänä työmuotona on arjen eläminen vauvan kanssa ohjatusti. Odottava äiti ja myös isä voivat tulla ensikotiin jo raskausaikana valmistautumaan lapsen syntymään. Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden ja tukee vanhempia vauvan perushoidossa ja vauvan ja vanhempien vuorovaikutuksessa.
Tärkeänä osana ensikotijaksolla on asiakkaan ja oman työntekijän työskentely vanhemmuuteen liittyvissä asioissa, lisäksi vanhemmat saavat ohjausta ruuan valmistuksessa, päivärytmissä ja raha- ja virastoasioiden hoitamisessa. Jakson loppuvaiheessa asiakkaan ja sosiaalitoimen kanssa suunnitellaan yhdessä perheen tarvitsemat tukitoimet. Ensikotijaksot kestävät yleensä kahdesta kuukaudesta reiluun puoleen vuoteen.
Turvakoti ja kriisistä selviytymisen tukeminen
Turvakoti on tarkoitettu lähisuhteessaan väkivaltaa kohdanneille turvapaikaksi silloin, kun kotiin jääminen on väkivallan tai sen uhan takia vaarallista. Turvakotityössä on tärkeää käsitellä mahdollisimman nopeasti uhrin väkivaltakokemuksia ja niiden vaikutuksia. Asiakkaalle annetaan tietoa väkivallasta ilmiönä ja traumaattisena kokemuksena. Työskentelyä ohjaa lastensuojelullinen näkökulma ja siinä käsitellään väkivallan vaikutuksia lapsiin. Turvakotijakson aikana tarjotaan apua myös väkivallan tekijälle yksilökeskustelujen avulla. Väkivallan loputtua ja uhrin tuntiessa olonsa turvalliseksi järjestetään tarpeen mukaan parikeskusteluja ja perhetapaamisia.
Turvakotijakson jälkeisen selviytymisvaiheen tavoitteena on perhe- ja lähisuhdeväkivallan katkaisu ja hoito tarjoamalla pitkäjänteistä, järjestelmällistä ja monimuotoista tukea kriisivaiheen jälkeen kaikille perhe- ja lähisuhdeväkivallan osapuolille.
Turvakotipäivystys
Kesäkuussa 2008 sovittiin 18 Keski- Suomen alueen sosiaalipäivystyksen kunnan kanssa, että sopimuskuntien asukkaille varataan akuutissa tilanteessa perhe- tai lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneille tai sen uhan alla eläville lapsille ja aikuisille yksi asiakashuone päivystyskäyttöön. Asiakkaat tulevat turvakotiin sosiaalipäivystäjän lähettämänä.
Sopimuskunnat ovat: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Konnevesi, Korpilahti, Kuhmoinen, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi,Saarijärvi, Toivakka ja Uurainen.
Vanhemmuuden arviointijaksolla arvioidaan perheen voimavaroja, ongelmia ja tarvittavia tukitoimia. Arjen elämisen lisäksi vanhempien kanssa työskennellään yksilöllisesti keskustelujen ja erilaisten menetelmien avulla.
Lasten kanssa työskennellään erikseen heidän ikätasonsa huomioon ottaen. Lastensuojelun arviointijaksoa voidaan käyttää esim. huostaanoton purkua mietittäessä. Arviointijakson pituus on kuudesta kahdeksaan viikkoa.
Yhteys
Sosiaalityöntekijä: Tuija Sojakka, puh 010 423 7504, tuija.sojakka@ksetu.fi
